FAQ – Lomat & lomakorvaukset

Kesälomakausi on tällä hetkellä kuumimmillaan. Loman kertyminen, loma-ajan palkka ja muut vuosilomaan liittyvät seikat herättävät kysymyksiä työnantajien ja työntekijöiden keskuudessa pitkin vuotta. Työnantajan on pystyttävä vastaamaan työntekijöidensä kysymyksiin oikein tai selvitettävä vastaukset esimerkiksi yrityksen palkkahallinnosta vastaavalta. Vuosilomaa koskevat määräykset on määritelty vuosilomalaissa minkä lisäksi eri työehtosopimuksissa voi olla tarkentavia säännöksiä. Tässä artikkelissa kerrotaan vastaukset yleisempiin … Lue lisää

Verokortti uudistuu 2025 – voimassa jo tammikuusta lähtien

Verohallinto on tehnyt uuden linjauksen koskien verokorttien voimassaoloaikaa. Vuodesta 2025 alkaen verokortit ovat voimassa jo tammikuusta lähtien, eli uusi verokortti astuu voimaan 1.1.2025. Aiemmin verokortit ovat astuneet voimaan vasta helmikuussa. Muutos vaikuttaa myös verokortin tulorajaan, joka on uudistuksen myötä laskettu koko vuodelle eli 12 kuukauden ajalle. Verohallinto perustelee muutosta sillä, että veroprosentin ja tulorajan seuranta … Lue lisää

Tonille Edustustilin ensimmäinen PHT-tutkinto!

Tänään joululounaan jälkeen skoolasimme ylpeinä Tonille, joka nappasi syksyn PHT-tutkintokokeesta hyväksytyt paperit ensimmäisenä Edustustilillä. Onnea Toni hienosta suorituksesta! 🥳🎓 Mikä ihmeen PHT? PHT-tutkinto on Tili-​instituuttisäätiön järjestämä palkkahallinnon asiantuntijatutkinto. Se merkitsee palkka-​ ja henkilöstöhallinnon laaja-​alaista osaamista ja ammattitaitoa. Suomessa on syksyllä 2022 noin 780 PHT-​tutkinnon suorittanutta henkilöä. KLT-pätevyyksiä on noin 3200, eli PHT-tutkinto on vielä verrattain … Lue lisää

Verokortti uudistuu, tulojen seuraaminen jatkossa entistä tärkeämpää

Verokortti uudistuu verovuoden 2019 alusta Verokortin käytännöt ovat muuttumassa. Valtioneuvosto on antanut 4.10.2018 asetuksen, joka käsittelee ennakkoperintää koskevia muutoksia. Säännökset muuttuvat pääsääntöisesti ensi vuoden alusta, eli verovuodelle 2019 määrättävistä verokorteista alkaen. Asetus astuu voimaan jo 1.11.2018. Vuoden 2019 verokortit postitetaan joulu- ja tammikuussa, ja se on voimassa helmikuusta 2019 alkaen. Palkkatuloja ei uuden asetuksen voimaan … Lue lisää