Alkuvuosi on ollut meille uusien tuulien ja muutosten aikaa. Tiimimme on täydentynyt kahdella uudella jäsenellä, Amandalla ja Artulla, jotka ovat rohkeasti ja avoimin mielin hypänneet uusiin rooleihinsa.
Ensimmäistä kertaa Edustustilin historiassa olemme myös valmistautuneet vanhempainvapaisiin Ninnin ja Pian ilmoittaessa lähes samanaikaisesti iloisista vauvauutisistaan. Eräänä maanantaiaamuna pidimme mammalomalle lähteville ”vauvaläksiäiset” oikeaoppisesti sekä vaippa- että täytekakkujen kera, josta taltioitua kuvamateriaalia ohessa.
Ninnin ja Pian vanhempainvapaalle siirtymisen aiheuttavista muutoksista olemme tiedottaneet asianomaisia henkilökohtaisesti. Uuden kirjanpitäjänne/palkanlaskijanne sekä tiiminvetäjien yhteystiedot löydätte myös täältä.
Amanda Hämäläinen on Edustustilin Junior Accountant sekä palkkatiimin uusin jäsen. Häneltä hoituu palkanlaskenta, toiminimien ja osakeyhtiöiden kirjanpidot sekä reskontranhoito. Koulutukseltaan Amanda on liiketalouden tradenomi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta. Amandalla on paljon kokemusta asiakaspalvelutöistä ja onkin osoittautunut aktiiviseksi ongelmanratkaisijaksi. Työyhteisössä Amandaa kuvaillaan pirteäksi ja avoimeksi, mikä näkyy ja kuuluu toimistolla lempeänä nauruna ja iloisen ilmapiirin ylläpitäjänä.
Arttu Leino on niin ikään hypännyt Junior Accountantin saappaisiin taloushallinnon tiimissä. Hän vastaa osakeyhtiöiden ja toiminimien kirjanpidoista sekä käsittelee sujuvasti myös myynti- ja ostoreskontraa. Arttu on valmistunut tradenomiksi Laurean ammattikorkeakoulusta. Arttu on ahkera, tehokas ja yritteliäs tyyppi, nopea oppija sekä kaikille mukava ja hyväntuulinen työkaveri.