Yrittäjänä olet varmasti joskus miettinyt mitä kaikkea voit laittaa yrityksen kuluksi tai mitä se edes oikeastaan tarkoittaa. Yrityksen vähennyskelpoisten kulujen tunteminen ja ymmärtäminen auttaa yrittäjää kustannusten hallinnassa sekä verosuunnittelussa. Siksi se on tärkeää, vaikka taloushallinnon tukena olisi myös asiantunteva tilistoimisto. Kokosimme tähän artikkeliin yritysten yleisimmät verovähennyskelpoiset kulut ja niiden vaatimat edellytykset.

Mitä verovähennys tarkoittaa?
Lähtökohtaisesti kaikki yritystoiminnan sellaiset kulut, jotka edistävät yrityksen toimintaa, tulojen hankkimista tai niiden säilyttämistä, ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Ne siis vähentävät yrityksesi verotettavaa tulosta. Vähennysten huomioiminen edellyttää kuitenkin, että sopimukset ja muut tositteet ovat yrityksen nimissä – tositteet on myös muistettava aina toimittaa kirjanpitäjälle.
Suoraan tulon hankkimiseen liittyvien menojen vähennyskelpoisuus riippuu pitkälti yrityksen toimialasta – kaikki samat hankinnat eivät välttämättä ole vähennyskelpoisia eri aloilla. Esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalan yritys voi vähentää verotuksessaan elintarvikkeita ja keittiövälineitä sekä erilaisia tarvike- ja kalustohankintoja. Rakennusliike voi vähentää vastaavasti erilaisia työkaluja ja muita rakennusmateriaaleja.
Asiantuntijapalvelut
Kaikki asiantuntijapalvelut (esim. taloushallinto- & tilintarkastuspalvelut, erilaiset konsulttipalvelut) ovat verovähennyskelpoisia, kun ne kohdistuvat yrityksen toimintaan.
Edustuskulut
Edustuskuluista 50% on verotuksessa vähennettäviä. Edustamisella tarkoitetaan usein yrityksen ulkopuolisiin tahoihin liittyviä kuluja, joilla pyritään edistämään liiketoimintaa. Edustuskulut ovat tärkeää eritellä markkinointi- ja neuvottelukuluista. Lisää näiden eroavaisuuksista voit lukea täältä.
Markkinointikulut
Markkinointikulut katsotaan pääsääntöisesti olevan vähennyskelpoisia kuluja, sillä ne liittyvät olennaisesti tulon hankkimiseen ja ylläpitämiseen. Markkinointikuluja ovat esimerkiksi markkinointitilaisuudet ja -kampanjat sekä mainokset ja mainoslahjat. Vähennyskelpoisuus koskee myös digitaalista ja sosiaalisen median mainontaa.
Matkakulut
Liiketoimintaan kohdistuvat suoranaiset matka- ja majoituskulut sekä verovapaat kustannustenkorvaukset (esim. päivärahat ja kilometrikorvaukset) ovat vähennyskelpoisia, kun matkoista on laadittu asianmukainen matkalasku, josta selviää yhteys liiketoimintaan sekä matkustusaika ja -tapa.
Neuvottelukulut
Neuvottelukulut ovat kokonaan vähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa. Neuvottelukuluilla tarkoitetaan esimerkiksi tilavuokria ja tarjoiluja sekä sidosryhmille että yrityksen työntekijöille.
Myös yrityksen sisäiset virkistystapahtumat, pikkujoulut yms. ovat vähennyskelpoisia, kun tilaisuus noudattelee kollektiivisuuden, tavanomaisuuden ja kohtuullisuuden säännöksiä. Lue lisää virkistyskulujen vähennyksistä tästä.
Toimistotarvikkeet ja tietotekniikka
Kaikennäköiset toimistotarvikkeet ja toimitilan ylläpitoon liittyvät kulut ovat vähennyskelpoisia. Sen lisäksi myös pienkalustohankinnat, kuten tietokoneet ja puhelimet, sekä erilaiset näihin liittyvät ohjelmistot ovat vähennyskelpoisia.
Työterveys
Työterveyshuollon kulut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia, jos sen järjestämisestä on tehty sopimus palveluntarjoajan kanssa sekä toimintasuunnitelma. Lisäksi tarjottavan hoidon tulee olla kollektiivista, kohtuullista ja tavanomaista.
Myös erikoislääkäripalvelut ja hammashoito voivat olla vähennyskelpoisia kuluja, jos kustannukset ovat alle 3000€/v ja palveluita tarjotaan koko henkilöstölle.
Työvaatteet
Työvaatteet ja -varusteet ovat vähennyskelpoisia, kun työn luonne edellyttää niitä. Tällaisia varusteita ovat esimerkiksi työhaalarit, suojavarusteet ja kypärät sekä ravintolatyöntekijöiden vaatteet.
Mikäli vaatteita voidaan pitää vapaa-ajalla, ne ovat lähtökohtaisesti elantomenoja ja tältä osin verotuksessa vähennyskelvottomia. Esimerkiksi edustamiseen hankittu pikkutakki ei ole verovähennyskelpoinen kulu.
Muita vähennyskelpoisia kuluja:
- Ammattikirjallisuus ja -lehdet
- Henkilöstömenot
- Koulutukset – on oltava yrityksen maksama ja hyödynnettävä nykyisissä tai tulevissa työtehtävissä
- Lahjat työntekijöille – arvon on oltava korkeintaan 100€ ja samankaltainen kaikille
- Lahjoitukset – arvon on oltava alle 850€ tai vastaanottajan löydyttävä Verohallinnon nimeämistä tahoista
- Työsuhde-etuudet ja luontoisedut Verohallinnon määritelmien mukaisesti
- Vakuutukset – yrityksen liiketoimintaan ja sen turvaamiseen liittyvät