Kilpailukieltosopimuksista aina korvausvelvollisuus työnantajalle – tarkista sopimusten perusteet viimeistään nyt

Kaksi pientä legoista tehtyä naishahmoa kättelevät.

 Työnantajalla jatkossa aina korvausvelvollisuus kilpailukieltosopimuksista Tänä vuonna voimaan astunut lakimuutos tuo muutoksia kilpailukieltosopimuksiin. Muutoksen tavoitteena on vähentää perusteettomia kilpailukieltosopimuksia.Muutos tuo työnantajalle velvollisuuden maksaa kilpailukieltosopimuksen voimassaoloajalta korvaus työntekijälle.  Velvollisuus koskee kaikkia, myös ennen lakimuutosta tehtyjä kilpailukieltosopimuksia. Työnantajan onkin hyvä tarkistaa nyt olemassa olevat kilpailukieltosopimukset ja varmistaa, onko rajoittamiselle erityinen syy edelleen olemassa. Vuoden 2022 siirtymäajan aikana … Lue lisää

Olemme osa Aallon Groupia

Edustustili on nyt osa valtakunnallisesti palvelevaa Aallon Groupia

Aallon Group on asiantunteva ja välittävä taloushallinnon kumppani, jonka palvelukonsepti perustuu henkilökohtaiseen ja kasvolliseen palveluun. Aallon asiakkaana tiedät aina, kuka asioitasi hoitaa. Päivittäisten kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluiden lisäksi Aallon Groupin asiakkaana pääset hyödyntämään laajoja lisäarvopalveluita esimerkiksi yritysneuvonnan, talousjohdon, veroneuvonnan ja kattavien lakipalveluiden muodossa. 

Käytätkö NetBaronia yrityksesi taloushallinto-ohjelmistona? Voit tutustua NetBaron -palveluihimme tästä tai ottaa suoraan yhteyttä

Tutustu Aallon Groupin palveluihin >>

Emme päivitä Edustustilin verkkosivuja enää aktiivisesti – ajankohtaisia uutisia löydät täältä. Voit kuitenkin jatkaa verkkosivujen selailua sulkemalla tämän ikkunan.